Media-alan opiskelijoiden 3. vuosikurssi on poikkeuksellinen: liki puolet vuosikurssin opiskelijoista lähti ulkomaanvaihtoon syksyllä 2018. Nyt julkaisemme vaihtokokemuksista viimeisen:
Vertti Luostarinen: Al-Quds University, Film Studies, Abu Dis, Palestiina
Al-Quds Universityn pääkampusalue ei nimestään huolimatta sijaitse Jerusalemissa, vaan sitä kiertävän ”turva”-muurin vierellä, kylässä nimeltä Abu Dis. Jerusalem on koululta siis kirjaimellisesti kiven heiton päässä – jos kiven heittää muurin yli. Jos sinne tahtoo itse matkata, reissu voi kestää toista tuntia, sillä matka lähimmälle check pointille on pitkä ja mutkikas ja pointti jatkuva liikenteen pullonkaula.
Palestiinasta puhuttaessa politiikkaa on mahdotonta välttää; niin myös yliopiston kanssa, joka nimi ja sijainti itsessään provosoi Israelia. Tosin kannattaa muistaa, että koulu oli paikalla ensin ja muuri vasta myöhemmin.
Palestiinasta puhuttaessa politiikkaa on mahdotonta välttää; niin myös yliopiston kanssa, joka nimi ja sijainti itsessään provosoi Israelia. Tosin kannattaa muistaa, että koulu oli paikalla ensin ja muuri vasta myöhemmin.
Yliopisto levittäytyy Abu Disin rinteillä uskomattoman laajalle alueelle ja kaikkiaan siellä opiskelee suunnilleen kahdeksan tuhatta opiskelijaa. Oma kampukseni oli kuitenkin hyvin erilainen kuin muu koulu, ja omasi ilmeisesti jonkinasteisen autonomisen aseman yliopiston sisällä. Al Quds Bard College on amerikkalaisrahoitteinen, liberaali ja englanninkielinen pesäke muutoin palestiinalaiskuwaitilaisrahoitteisen arabiaa puhuvan koulun keskellä. Tämä myös heijastui opiskelijoissa, jotka olivat monet selvästi varakkaammista perheistä ja käyneet high schoolinsa usein Yhdysvalloissa. Ne, joiden kotiolot olivat vaatimattomammat, viettivät illat töissä saadakseen maksettua lukukausimaksunsa.
Vaikka välineistöä ei ollut (se oli kylläkin budjetoitu ja tilattu, mutta tilauksista vastaava henkilö ei saanut kuulemma opettajien käsialasta selvää), opetus oli tasokasta ja monipuolista. Teimme paljon käytännön harjoituksia ja meno muistuttikin enemmän amk-meininkiä kuin mihin tittelin ”yliopisto” herkästi assosioi. Tietenkin opiskelijoiden taitotaso oli vähän eri luokkaa, sillä Al-Quds Bardissa sai opiskella vähän mitä vain, eivätkä monet olleet aiemmin tehneet mediajuttuja.
Arabian tunnit olivat minulle alkuun lievä shokki, sillä olin ainoa kurssilla, joka ei olisi jo valmiiksi puhunut täydellistä arabiaa. Muut opiskelijat olivat kaikki syntyperäisiä, mutta ulkomailla asustaneita palestiinalaisia, jotka eivät osanneet lukea tai kirjoittaa. Tämän takia en oikein pysynyt perässä ja sain ensimmäisestä parista kuuna hyvin vähän opetuksesta irti. Tämän jälkeen kuitenkin valituksemme menivät läpi ja meidät vaihtarit siirrettiin erityisopetukseen, jossa opin ensimmäisen tunnin aikana enemmän arabiaa kuin edellisen kahden kuukauden mittaan yhteensä.
Kanssaopiskelijani olivat todella ystävällistä ja vieraanvaraista porukkaa, jotka ottivat minut heti mukaan juttuihinsa. Totuttuani Mediapoliksella varovaisiin, seitsemän metrin etäisyydeltä tehtäviin hiljaisiin morotuksiin, oli arabien äänekäs kädenläpsimis- halailu- ja poskisuudelmakulttuuri tervetullutta vaihtelua. Koulun ulkopuolella en hirvittävän paljon heidän kanssaan hengannut, mutta eivätpä he henganneet keskenäänkään, sillä useimmilla oli iltaisin töitä, läksyjä tai vastuita kotona. Minulle jäi siis paljon aikaa olla itsekseni ja muutamien muiden vaihtareiden kanssa.
Koulun henkilökunta piti meistä toisinaan vähän liiankin hyvää huolta. Eräänä aamuna varpaani jäi tuolin jalan alle, joten minut vietiin autonkuljettajan, henkivartijan, koulun delegaatin ja tulkin kanssa sairaalaan, jossa varpaani röntgenkuvattiin. Varpaallani ei ollut mitään hätää, mutta arvostin silti välittämistä. Minulla oli yleisesti ottaen turvallisempi ja kotoisampi olo kuin Suomessa konsanaan, sillä tiesin, ettei minua ikinä jätettäisi oman onneni nojaan.
Oli lohdullista huomata, miten pieniä Tamkin sisäisen viestinnän ongelmat ovat verrattuna ison maailman meininkiin. Kukaan ei kertonut opettajille, että koulu päättyykin kaksi viikkoa suunniteltua aikaisemmin, joten opiskelijoiden kurssilopputöiden deadlineista nipistettiin viime hetkellä. Samoja viestinnän vaikeuksia oli myös juhlapäivien ja lakkojen kanssa, joista jälkimmäisiä kampuksella pidettiin syksyn mittaan yhdeksän. Puskaradio oli näissä asioissa yleisesti ottaen luotettavampi lähde.
Fatah-puolue piti kampuksella toisinaan juhlia, milloin miehityksen marttyyrien, milloin Jasser Arafatin syntymäpäivän kunniaksi. En näistä tapahtumista vajavaisilla arabiantaidoillani hirveästi saanut selvää, mutta mielenkiintoista oli, miten valtapuolueen aktiviteetit oli integroitu osaksi yliopistoelämää. En ole vielä todistanut Mediapoliksella mitään kokoomusnuorten lippukulkuetta ja hyvä niin.
Israelin miehitys vaikutti koulun arkeen niin monisyisillä tasoilla, etten niitä kaikkia ulkopuolisena kyennyt hahmottamaan. Muurin ympärillä osoitettiin mieltä perjantai-iltaisin, mutta Abu Disistä muutettuani sain niistä enää vain toisen käden tietoa. Jokunen kadulla turhaan maleksinut opiskelija laitettiin vankilaan, lähinnä vain muistutuksena siitä, että niin voi tehdä. Kun Ramallahin check point suljettiin varoituksetta, viidesosa opiskelijoista ei päässyt kouluun. Tästä kaikesta huolimatta ilmapiiri kampuksella oli harvoin jännittynyt ja oloni turvallinen ja kotoisa.
Turhien pelkojen takia ei kannata elämäänsä jättää elämättä tai vaihtoon lähtemättä. Oma ensisijainen tavoitteeni oli kulttuurishokin maksimoiminen, mutta yllättävää kyllä minut otettiin niin lämpimästi vastaan, että todellinen shokki tuli vastaan Suomeen takaisin palatessa.
0 comments:
Lähetä kommentti