torstai 21. helmikuuta 2013

Global Change-projekti: Jäätä, taidetta ja luontoa



Tule tutustumaan rajoja rikkovaan näyttelyyn 21.2.2013 Finlaysonin Kampukselle!
 

Kuusitoista opiskelijaa ja neljä opettajaa Tampereen ammattikorkeakoulusta toteuttivat projektin nimeltä Ice Screen helmikuussa 2013. Projektissa yhdistettiin mediaa, taidetta, ympäristötaidetta sekä tiedettä animaatioon, elokuvantekoon ja valojen käyttöön.




Tänä vuonna workshop laajentui myös tieteellisestä näkökulmasta, sillä projekti toteutettiin Oulangan bio–ja geotieteellisellä tutkimusasemalla ja mukana oli kaksi opiskelijaa Oulun yliopistosta.

Projekti jaettiin kolmeen osaan: ensimmäisellä viikolla opettajat esittelivät tämän vuoden teeman, globaalimuutoksen ja opiskelijat miettivät ideoita tuleviin projekteihin sekä valmistautuivat matkaan. Seuraavana sunnuntaina 10. helmikuuta opiskelijat matkasivat Tampereelta Kuusamoon, Oulangan tutkimuskeskukseen. Opiskelijat työskentelivät järvellä jään parissa sekä laboratoriossa tutustumassa mikroskooppeihin ja keräämässä aineistoa, esimerkiksi valokuvia ja videoita. Lopulta päädyttiin toteuttamaan seitsemän projektia: Heart, Fish, Net, Face, Eye, Lens ja Microscope. Opiskelijat valmistelivat työskentelyalueen ja opettajat Vesa Toukomaa ja Frank Kappas leikkasivat jäälohkareet veistoksiksi.



Joka päivä kurssin aikana Frank Kappas opetti kurssilaisille astangajoogaa sekä meditaatiota, mikä auttoi rentoutumaan ja valmistautumaan rankkaan työhön. 16 helmikuuta ryhmä palasi takaisin Tampereella ja opiskelijat valitsivat ja editoivat materiaalin näyttelyä ja internetiä varten.
 
Näyttely pidetään 21.2.2013 Tamkin tiloissa Finlaysonin kampuksella Finlaysoninkatu 7:ssä Tampereella kello 14.00-17.00.

Tervetuloa!

Teksti: Oona Seppänen.

Lue myös tarinat englanninkielisestä blogistamme!

0 comments: