tiistai 5. kesäkuuta 2012

Shared Gems, Kansainvälinen Peliseminaari



Kutsu kävi ja minähän menin! Helsingissä Vyyhdin toimesta järjestetty peliseminaari oli todella mielenkiintoinen. Paikalle kutsuttiin opiskelijoita eri puolilta Suomea kuuntelemaan pelikehittäjien mietteitä muun muassa oman peliyrityksen perustamisesta sekä pelimusiikin ja -taiteen teosta.

Eräs puhujista, italialainen Giuliano Cremaschi, joka tätä nykyä kehittää pelejä Suomessa, kertoi oman yrityksen perustamisesta. Kokemusta hänellä on, sillä alla on tovi sitten perustettu oma pelialan yritys. Tästä syystä hän sitten kertoikin, mitä kannattaa omaa yritystä perustaessa muistaa ja kuinka koko homma ylipäänsä toimii. Hyödyllistä opiskelijan näkökulmasta, sillä juuri opiskeluaikana riskit ovat pienimmät.
Giuliano Cremaschi

Giuliano Cremaschilla on melkoisen hyvät perusteet omiin mielipiteisiinsä pelialan asioista, sillä hän on toiminut alalla muun muassa creative directorina, designerina sekä kampanjamanagerina menestyneissä pelifirmoissa, kuten Habbo Hotellin luoneella Sulakkeella. Hän painotti oman yrityksen perustajille näkyvyyden tärkeyttä ja sitä, että sosiaalinen media auttaa markkinoinnissa paljon. Joten eipähän unohdeta Twitteriä, Facebookia ja muita! Vilkaisepa ajankuluksi video tämän kehittäjän uusimmasta pelistä: http://cuteattack.com/
Ari Pulkkinen

Mukava yllätys Shared Gems -tapahtumassa oli se, että mukaan oli kutsuttu myös pelimusiikin ekspertti, Ari Pulkkinen. Monet eivät tiedä, että tämä herra on monen eri suomalaisen pelin musiikin takana. Hän on muun muassa säveltänyt iki-ihanan Angry Birds -melodian. Myös muita suuren luokan pelejä löytyy hänen listaltaan: Trine, Bike Baron sekä Dead Nation eivät ole niitä pienimpiä läpihuutojuttuja Suomen pelialalla. Mahtoi olla mukavaa möristä zombiääniä Dead Nationiin!

Yksi tapahtuman tärkeimmistä asioista oli Networking Nightclub, jossa opiskelijat pääsivät esittelemään portfolioitaan ja CV:itään suoraan kovan luokan firmoille, kuten Remedylle ja Supercellille. Tämä oli loistava mahdollisuus kaikille, joilla ei vielä pelialan kontakteja ole.

Shared Gems oli mukava tapahtuma opiskelijoille, joita peliala kiinnostaa. Toivotaan, että Vyyhti järjestäisi Metropolialla vielä tällaista uudemman kerran!

Teksti ja kuvat: Emma Kiiski
Emma Kiiski koordinoi Score-pelinkehitysyhteisoä ja opiskelee TAMKin englanninkielisessä Median koulutusohjelmassa.
Scoren Facebook-sivu: https://www.facebook.com/groups/5302442954/

0 comments: