maanantai 7. kesäkuuta 2010

Laura Hetemäen ja Mirka Kinnulan Kuka sä oisit nyt Oulussa

Kuka sä oisit
Laura Hetemäen ja Mirka Kinnulan piirustusveistoksia
27.6. saakka  kahvila Tuomenkukassa
Hupisaarten kaupunginpuisto, Oulu

Avoinna päivittäin 9-21

Tervetuloa mukaan identiteetti- ja aikamatkakabareekiertueelle! Susiprinsessa, Piippunen, Naamioitunut henkilö, Jumppari ja muut ovat soluttautuneet kukkien keskelle kahvila Tuomenkukkaan kaupunginpuistoon Oulussa.

Teokset ovat kapalevyille pohjustettuja, muotoon leikattuja piirustuksia. Ne on toteutettu yhdistäen eri tekniikoita, kuten akvarelleja, tusseja, peitevärejä, akryylimaaleja, lyijykyniä, mustetta ja hileitä. Teosten olemus on jotain kaksiulotteisen ja kolmiulotteisen väliltä, ne ovat toisaalta piirustuksia, toisaalta veistoksia. Hahmot ovat lapsen kokoisia.

Näyttelyn nimi juontaa juurensa lapsuuden leikkiin, jossa esimerkiksi kirjan tai mainoskatalogin kuvia katsellessa valittiin itselle vaihtoehtoisia identiteettejä. Laura Hetemäki haikailee valokuvien pohjalta tehdyissä piirustuksissaan menneisiin hetkiin ja tuleviin mahdollisuuksiin. Mirka Kinnula taas antaa mielikuvituksensa vastata henkilölisyyskysymykseen esimerkiksi eläinihmisten ja yhdistyneiden tyyppien muodossa.

Taiteilijat ovat Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen opiskelijoita. Tämä on heidän kolmas yhteinen projektinsa. Piirustusveistosten joukko aloitti kiertueensa toukokuussa Hämeenlinnan Suisto-klubilta ja on nyt rantautunut Ouluun. Heinäkuussa on vuorossa tamperelainen ravintola Kahvilla.

|||
Kahvila Tuomenkukka
Taide tuli vehreyden keskelle, Pia Kaitasuon juttu Kalevassa
|||

0 comments: