keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Myyntinäyttely Designtorilla 3.5.


Ikuisen Gallerian myyntinäyttely Designtorilla sunnuntaina 3.5. klo 11-18 Klubin aulassa. Myynnissä taideteoksia kuten valokuvia, grafiikkaa ja maalauksia.
Maksuvälineenä käy käteinen.

Tervetuloa!
Tullikamarinaukio 2, 33101 Tampere

Kevätterveisin
Ikuinen Galleria
 


Ikuinen Galleria on Tampereella toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.



Väliaikaisesti Ikuinen Galleria ei omista omia neliömetrejä mutta toiminta jatkuu erilaisten tapahtumien ja Pop Up -näyttelyiden merkeissä.



Ikuinen Galleria
Tampere
ikuinengalleria@tamk.fi


 

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kuvataideopiskelijoiden kevätmyyjäiset ke 15.4

Kuvataideopiskelijoiden kevätmyyjäiset järjestetään Mediapoliksessa ke 15.4. klo 11-14. Myynnissä taidetuotteita sekä –teoksia kuten kortteja, grafiikkaa ja maalauksia. Maksuvälineenä käy käteinen.

Poikkea tekemään taidelöytöjä itsellesi sekä läheisillesi. Tervetuloa!



Ikuinen Galleria
Mediapolis, TAMK-aula, Tohlopinranta 31, 3270 Tampere


Ikuinen Galleria on Tampereella toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.

Väliaikaisesti Ikuinen Galleria ei omista omia neliömetrejä mutta toiminta jatkuu erilaisten tapahtumien ja Pop Up -näyttelyiden merkeissä.


Ikuinen gallery is a contemporary art project space located in Tampere. The gallery is run by a board of fine art students in Tampere UAS School of Art and Media as part of their study program. Ikuinen gallery’s main focus is in presenting interesting and high quality student work, whereas work from other art school students and teachers as well as visiting artists are regularly also at show.


Ikuinen Galleria
ikuinengalleria.tumblr.com
ikuinengalleria@tamk.fi

torstai 2. huhtikuuta 2015

Haluatko opiskelemaan - vielä ehtii !

Hakuaika elokuvan ja television opintoihin päättyy to 9.4. klo 15.  Haku tapahtuu näin: 
Haku on vaativa, mutta niin sen pitää ollakin kun haluamme koolle parhaat ja motivoituneimmat tulevaisuuden tekijät. Tsemppiä!


maanantai 30. maaliskuuta 2015

Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen opinnäytetyönäyttely

Perustuu tositapahtumiin

Galleria Rajatila 4.4.-21.2.2015


Galleria Saskia 4.4.-22.4.2015
avajaiset 4.4.2015 klo: 14-16

Galleria Rajatila pimennetään videolle ja äänelle. Niina Kiiverin, Anne Järven, Eve Heinon ja Anu Mustosen teokset käsittelevät isosiskon valtaa, luonnollista naiseutta, hukkumista ja kuuntelemista. Teokset ovat huomioita; ne osoittavat ja näyttävät suunnan, ja jättävät tilaa.

Galleria Saskiaan luodaan kolme täysin eri maailmaa, kun valmistuvat kuvataiteilijat täyttävät tilan värikkäillä teoksillaan. Galleriamiljöö vaihtuu historiallisen arvokkaaksi, kun Marika Shemeikan toisinnot entisajan aatelisten muotokuvista valtaavat yhden huoneista. Sanna Veteläinen vie meidät matkalle Lappiin kirkassävytteisten maisemien saattelemana, ja Eliina Metsäsalo luo katsojalle mahdollisuuden nähdä, millaista on nykyajan fanikulttuuri.

Perustuu tositapahtumiin, Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen opinnäytetyönäyttely valloittaa neljä tamperelaista galleriaa huhti- ja toukokuussa 2015. Näyttely esittelee 21 valmistuvaa kuvataiteilijaa.

Galleria Rajatilan ja Galleria Saskian avajaisia vietetään lauantaina 4.4. klo 14-16.

Kaikkien neljän näyttelyn yhteiset avajaisjuhlat järjestetään perjantaina 17.4.

Galleria Saskia             klo 16-17
Galleria Rajatila        klo 17-18
Taidekeskus Mältinranta    klo 18-19.30
Galleria Emil            klo 19.30-20.30

Galleria Rajatila 4.4.‒21.4.
Hämeenpuisto 10, 33210 Tampere
Avoinna ma‒pe klo 13-18, la‒su klo 12‒16
Eve Heino, Anne Järvi, Niina Kiiveri, Anu Mustonen

Galleria Saskia 4.4.‒22.4.
Pirkankatu 6, 33210 Tampere
Avoinna joka päivä klo 12‒18
Eliina Metsäsalo, Marika Shemeikka, Sanna Veteläinen

Galleria Emil 10.4.‒30.4.
Keskustori 4, Tampere
Avoinna ma ja pe klo 10‒16, ti‒to klo 10‒18, la‒su klo 11‒17
Liisa Ahola, Laura Andersson, Anna Björklund, Taija Goldblatt, Seela Jousi, Emma Keiu, Mia Rantavaara

Taidekeskus Mältinranta 18.4.‒ 5.5.
Kuninkaankatu 2, 33210 Tampere
Avoinna ma‒to klo 12‒18, pe‒su klo 12‒16.
Annette Hanse, Jenni Karhapää, Laura Kuusa, J-P Köykkä, Mauno Leppänen, Anna Pekkala, Veera Salmio

Lisätietoa näyttelystä ja näyttelyprojektista osoitteissa www.perustuutositapahtumiin.fi  sekä www.facebook.com/truestorybase

Yhteydenotot:
Mia Rantavaara,
näyttelytuottaja
050 320 4373
perustuutositapahtumiin@gmail.com

*
Teksti: Niina Kiiveri
Opiskelija, kuvataide
TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU
Taide, musiikki ja media



sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ex-tamkilaisille filkkaripalkintoja!

Tänään päättyvillä Tampereen kansainvälisillä lyhytelokuvajuhlilla kotimaisen kilpailun yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa pääpalkinnon voitti Heikki Häkkisen Hymyjen maa (2014). Sen kuvaajana, leikkaajana ja toisena käsikirjoittana oli viime vuonna tuottajaksi elokuvan ja television koulutuksesta valmistunut Joni Luomanen. Hymyjen maa sai myös kotimaisen kilpailun yleisöpalkinnon. 

Tuomariston kommentti: "Karusta aiheestaan huolimatta tekijät välttävät sentimentaalisuutta ja pateettisuutta ja säilyttävät huumorin – eli suhteellisuudentajunsa. Elokuva on näinä aikoina mainio muistutus ihmislajin kyvystä irrationaaliseen hyvään.”
 
Alle 30-minuuttisten elokuvien sarjan voitti puolestaan Risto-Pekka Blomin ohjaus Teemapuisto (2015). Blom valmistui TAMKista vuonna 2005 kuvauksen linjalta. Tuomaristo kuvaili elokuvaa seuraavasti: ”Tämä kokeellinen elokuva viettelee meidät suggestion keinoin aikamme huomionkipeyden äärelle. Elokuvan päähenkilö kiipeää menestyksen portaita ja saa haluamansa. Näennäisen yksinkertainen teos on todellakin yksinkertainen vain näennäisesti.”

Lisäksi ex-tamkilaisia noteerattiin kotimaisessa kilpailussa e
rikoispalkinnolla (Hannaleena Hauru, Säälistäjät) ja kunniamaininnalla (Jesse Jalonen, Pauli).

Lämpimät onnittelut heille, kuten muillekin voittajille! Kotimaisen sarjan tuomariston muodostivat Laurent Guerrier Ranskasta sekä Leea Klemola ja animaattori CHRZU Suomesta. 

Elokuvajuhlien kaikki palkinnot luetellaan tuolla: 

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kino-TAMK to 6.3. klo 18 Plevna 4


Tampereen kansainvälisillä lyhytelokuvafestivaaleillä nähdään myös viime vuoden parhaista tuotannoistamme koottu näytös Kino-TAMK. Näytös tuo esiin nuorten tekijöiden vahvaa draamaa, dokumentaaria ja tällä kertaa myös kepeitä mainoksia. Mainokset on tilannut TAMKin viestintäpalvelut 17.3. alkavan opiskelijahaun tueksi - ks. opintopolku.fi - ja niiden tuotannosta vastasivat kolmannen vuoden elokuvan ja television opiskelijat.  

Näytöksessä nähdään seuraavat lyhytelokuvat:
Retki (fiktio, 13 min). Ohjaus ja käsikirjoitus Marjaana Auranen.
Mielesi varjossa (fiktio, 7 min). Ohjaus ja käsikirjoitus Vili Pajunen.
Laiskiaiseni (fiktio, 8 min). Ohjaaja Juho Aittanen, käsikirjoittaja Leevi Ikonen.
Elinehdot (fiktio, 13 min). Ohjaus ja käsikirjoitus Vili Pajunen.
Suomen Singapore (dokumentti, 10 min). Ohjaus ja käsikirjoitus Aurora Lehmussalmi ja Emilia Korpela.
Joka muistaa vähän enemmän (dokumentti, 10 min). Ohjaus ja käsikirjoitus Lauri Autere ja Minna Valjanen.
Virheetön banaani (fiktio, 8 min). Ohjaus ja käsikirjoitus Riitta Ryhtä.
Pauli (fiktio, 23 min). Ohjaus ja käsikirjoitus Jesse Jalonen.

Esitettävistä elokuvista eniten on mainetta ehtinyt niittää elokuva Pauli, joka on mukana myös filkkareiden kotimaisessa kilpailussa. Pauli on noteerattu kansainvälisesti viime syksynä mm. Puolan Cameraimage-tapahtumassa ja Nordic Talents -tapahtumassa Kööpenhaminassa. 

Filkkareiden näytökset näet parhaiten tuolta: http://tamperefilmfestival.fi/ohjelmakartta/
Avoimet keskustelutilaisuudet puolestaan tuolta: http://tamperefilmfestival.fi/seminaarit/keskustelutilaisuudet/



tiistai 24. helmikuuta 2015

Raivoryhmä Kilaroi Turussa



Kuvataiteen koulutusohjelman neljännen vuosikurssin opiskelijoiden muodostaman Raivoryhmä-kollektiivin debyyttinäyttely Kilarit on esillä Turun Ullakkogalleriassa 15.3. asti. Eve Heinon, Anne Järven, Niina Kiiverin, Anu Mustosen ja Anna Pekkalan muodostama Raivoryhmä manifestoi vihan luovan voiman puolesta. Ryhmä suhtautuu taiteeseen vakavan rennosti, mutta raivon partaalla he ovat hyvin tosissaan.


Näyttelyssä on esillä videoinstallaatio Piiloviha, animaatioteos Huti, valokuvasarja Lykantropia sekä veistoinstallaatio The Great White Trash. Lisäksi Raivoryhmä etsii uusia raivonaiheita yhteisöllisen "Kilahda tähän" -taulun kautta, johon avajaisiltana kertyi jonkin verran anonyymiä raivopuhetta. Galleria sijaitsee vanhalla suurtorilla ja tilaan on ilmainen sisäänpääsy.
Raivoryhmä kilahtelee kollektiivisesti myös twitterissä (@raivoryhma)

Lisää Raivoryhmästä löytyy RR:n blogista
http://raivoryhma.tumblr.com/
Ullakkogalleria
http://www.turku.fi/public/default.aspx?nodeid=11714

Teksti: Niina Kiiveri
Kuvat: Eve Heino ja Niina Kiiveri

perjantai 20. helmikuuta 2015

Fine Art Students Are in da House – in the Palander House


12.2. – 2.3.2015 auringonlaskun jälkeen   
Palanderin talon ikkuna, 5. Kerros, Keskustori 7, Tampere

Keskustorilla auringon laskettua Fine Art –polun  opiskelijoiden ryhmätöinä tehdyt kolmeminuuttiset videot ilmestyvät Palanderin talon viidennen kerroksen isoon ikkunaan.
Face-videossa rinnastuvat eri ikäisten ihmisten kasvot eri elämäntilanteissa. Ihmiset tarvitsevat toisiaan, kuvatut näyttävät elävän omissa maailmoissaan, mutta olevan kuitenkin jossain määrin sidoksissa toisiina.
Työryhmä: Konsta Koivisto, Isa Hedez, Jade Vesto
Untitled - videossa vaaleanpunainen maali leviää vallaten hitaasti koko kuva-alan. Video tekee viittauksen Tori-ateljeen ikkunoiden takana tehtyihin maalauksiin ja huoneiston historiaan kuvataiteilijoiden työhuoneena.
Työryhmä Nicoló Arnoldi, Isa Hedez, Riina Haapakallio
Click-videon nähtyään suhtautuu tietokoneen äärellä istumiseen hiukan varovaisemmin kuin aikaisemmin. Video tarjoaa esimerkkejä siitä mitä hakkeri saattaa nähdä vakoilessaan pahaa avistamattomia ihmisiä tietokoneeseen liitetyn kameran avulla.
Työrymä: Tommi Viljamaa, Mikael Seidler, Juuso Kuivila, Anastassia Bogdanova
Tuijotuskilpailussa kuvatut kilpailevat siitä kenen pokerikasvot pitävät pisimpään. Kilpailu on tarttuvaa ja katsoja huomaa pian olevansa kilpailussa mukana ja unohtavansa kylmän sään.

Työryhmä: Lavinia Colzani, Nadia Karukoski, Veera Nelimarkka, Anniina Pasanen,Alexandra Mitiku, Julia Matinniemi

Teksti: Sari Tervaniemi 2015