maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulu Tampereella!

Kirjoittanut Noora Honkaniemi


Tässä pari vinkkiä miten vietät mukavan joulun Tampereella:
  • Pidä mielessä kauppojen aukioloajat. Kaupat ovat yleensä kiinni 23.12.-26.12. joten muista varastoida tarpeeksi ruokaa selvitäksesi hiljaisen jakson yli.
  • Esimerkiksi Stockmann on avoinna 24.12 klo 8-12 ja suljettuna 25.12-26.12.
  • Siwa (Rautatieasemalla) on avoinna 24.12. klo 6:30-16, 25.12. klo 12-23 ja 26.12. klo 6:30-23
  • Alko on avoinna normaalisti 23.12 klo 9-12, mutta on suljettuna 24.12.-26.12.
  • Jos jano kuitenkin yllättää, ovat baarit yleensä auki jouluaattonakin 2-4 riippuen paikasta.
  • Viimeiset siniset bussit lähtevät aattona kahden maissa. Tässä aaton viimeiset lähdöt.
  • Käymisen arvoinen paikka on myös Kalevankankaan hautausmaa (sijaitsee Kalevantiellä) keskiyön paikkeilla, jolloin koko paikka on valaistu sadoilla kynttilöillä.
  • Jotkin ravintolat ovat auki jouluaattona, mutta yleensä ne ovat kiinni. Muista siis käydä kaupassa hyvissä ajoin ostamassa kinkkua ja glögiä, ja kutsu kaikki ystävät koolle viettämään joulua hyvän ruoan parissa!
  • Kävely Tampereen keskustassa jouluaattona voi olla erilainen kokemus ihmisten vetäydyttyä koteihinsa.
  • Joulusaunaan pääset Kaupinojan Saunalle (Näsijärven rannalla, UKK-instituutin tuntumassa). Glögiä on tarjolla klo 11-13. 25.12.-26.12. sauna on auki klo 12-17:45.
  • Muista katsoa myös perinteinen animaatioelokuva Lumiukko TV2:lta 24.12. klo 11:29.

0 comments: