Petteri Aallon koostama, vanhaan arkistomateriaaliin pohjautuva lyhytelokuva Kova kolmikko on julkaistu Yle Areenassa. Elokuva kuuluu Ylen Oi maamme! -projektiin, joka on nyt avoinna myös kaikelle kansalle. Satavuotisen Suomen historiaa kunnioittavassa kampanjassa tehdään uusia elokuvia vanhoista. Osa elokuvista esitetään myös Kiasmassa ja muissa taidemuseoissa. Osallistumisen ohjeet ja materiaalipaketit löydät tuolta: http://yle.fi/aihe/oi-maamme
Kova kolmikko on katsottavissa osoitteessa http://areena.yle.fi/1-4005322
Tampereen ammattikorkeakoulun elokuvan ja television sekä median tutkinto-ohjelman uutisia kevääseen 2019 asti. Uusi sivusto: https://blogs.tuni.fi/tamkmediapolis/
keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
perjantai 3. maaliskuuta 2017
Kuvataiteen lopputyönäyttelyt auki
TAMKin viimeiset suomenkielisen kuvataiteen koulutuksen opiskelijat valmistuvat tänä keväänä.
Lopputyönäyttely Happy Ending levittäytyy kolmeen galleriaan Tampereella seuraavasti:
Kuvataiteen koulutus TAMKissa ja Mediapoliksessa jatkuu englanninkielisen koulutuksen puolella (Degree Programme in Media & Arts) yhtenä suuntauspolkuna.
Lopputyönäyttely Happy Ending levittäytyy kolmeen galleriaan Tampereella seuraavasti:
- Taidekeskus Mältinranta 4.-20.3.
- Valokuvakeskus Nykyaika 4.-27.3.
- Galleria Rajatila 11.-27.3.
Kuvataiteen koulutus TAMKissa ja Mediapoliksessa jatkuu englanninkielisen koulutuksen puolella (Degree Programme in Media & Arts) yhtenä suuntauspolkuna.
keskiviikko 22. helmikuuta 2017
Jäätelön ensi-ilta maisteltu
Ensi-illassa viime perjantaina oli melko odottava tunnelma. Moni
yleisöstä oli nähnyt käsikirjoituksen tai leikkauksen eri vaiheita, mutta juuri
kukaan ei kuitenkaan lopullista versiota. Yleisössä oli myös mukana muutamia,
jotka eivät tienneet mitään muuta kuin mitä kutsu antoi ymmärtää. Mukana oli
myös entisiä opettajia. Se on paras TTVO:n juttu, että mukana ollaan ja
tuetaan, vaikka ei sinänsä tarvitsisi.
| Jäätelön pääosia esittivät Veera ja Lotta Sipilä. |
Lapsinäyttelijät olivat pyytäneet ystäviään katsomaan elokuvaa. Eturivissä kävi kauhea kiherrys salin täyttymistä odotellessa, ja uudestaan, kun ensimmäinen kuva tuli näkyviin. Elokuvan aikana yleisö oli todella hiljainen. Elokuva itsessäänkin on, eikä sen kuuluisikaan aiheuttaa mitään hillittömiä naurunpuuskia. Siinä oli jotain mielenkiintoista.
| Päänäyttelijät (vas.) sekä Sunna, Meri ja Olli ensi-illassa Niagarassa. |
Elokuvan jälkeen palautetta tulivat antamaan sekä mukana olleet että täysin
yllätysvieraina saapuneet vieraat. Paras palaute oli kuitenkin meidän
näyttelijöiden, jotka kysyivät, että milloin tehdään seuraava elokuva, kun oli
niin kivaa.
Jäätelö on lyhytelokuva sisaruudesta, rakkaudesta, kateudesta ja anteeksiannosta. Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja on Sunna Junkkila, tuottaja Meri Teperi, kuvaaja Olli Pöykiö, valaisija Anita Ahola ja leikkaaja Petteri Aalto.
Seuraavaksi elokuva matkaa ehdolle Tel Avivin elokuvajuhlien Film
Bus -tapahtumaan. Elokuvan näkee myös Tampereen elokuvajuhlien KinoTAMK-näytöksessä
torstaina 9.3. klo18 (Plevna 5).
Teksti: Sunna Junkkila
keskiviikko 15. helmikuuta 2017
Asiaa työelämän haasteista ja opetuksesta
Tuotannon lehtori Carolina Pajulan ajatuksia työelämästä ja opetuksesta julkaistiin tuoreen Meteli-lehden haastattelussa, numerossa 1/2017. Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton lehti löytyy myös netistä näköislehtenä. Suora linkki juttuun tässä: https://issuu.com/meteli/docs/meteli_0117/13
keskiviikko 1. helmikuuta 2017
TAMKilaisia filkkareiden kotimaisessa kilpailussa!
Tampereen elokuvajuhlien kotimaiseen kilpailuun on valittu tuttuja! Janne Vanhasen lopputyöelokuva Kukista ja mehiläisistä esitetään sarjassa Kotimainen kilpailu 10. Video- ja kuvataidetta opettavan lehtori Fanny Niemi-Junkolan kokeellinen elokuva Henki puolestaan on sarjassa Kotimainen kilpailu 8. Molemmat elokuvat ovat noin 12-minuuttisia.
Henki kuvaa hevosen ja ihmisen suhdetta – läsnäoloa, kehoa ja voimaa.. Taideinstallaatioksi tuotetun elokuvan kuvauksesta vastasi lehtorimme Tommi Moilanen ja steadycam-operaattorina toimi opiskelija Jyrimatti Holm. Lisäksi mukana olivat entiset TTVO-opiskelijat Sanni Hujanen (kamera-assistentti) ja Ville Hakonen (leikkaus). Ääniraidan vaikuttava musiikki on Pekko Käpin tuotantoa.
Fiktiossa Kukista ja mehiläisistä jäyhä maanviljelijäisä ja hänen poikansa joutuvat yhteiselle apteekkimatkalle, kun teinille sattuu pieni vahinko tyttöystävän kanssa. J.J. Vanhasen ohjaaman ja käsikirjoittaman elokuvan tuottajana toimi Jasmine Pajari, kuvaajana Arttu Järvisalo, äänisuunnittelijana Tatu Naukkarinen ja leikkaajana Eemeli Ylinen. Apulaisohjaaja oli Saana Hytönen, lavastaja Oona Sundblad, valaisija Mika Laurila ja pukusuunnittelija Katariina Järvinen.
Kotimaisessa kilpailussa on mukana myös useita TAMKin elokuvakoulutuksen alumneja, kuten Katja Gauriloff (Kuun metsän Kaisa), Sakari Suuronen (Vasile), Lauri-Matti Parppei (Tulivuori) ja Risto-Pekka Blom (Ei yhteyttä).
Kaikki kotimaisen kilpailun valinnat näkee tuolta: https://tamperefilmfestival.fi/kotimainen-kilpailu-2017/.
Onnitteluja jälleen!

![]() |
| Elokuvan Kukista ja mehiläisistä isää näytteli Jukka Uutela ja poikaa Mikko Kauppila |
Kotimaisessa kilpailussa on mukana myös useita TAMKin elokuvakoulutuksen alumneja, kuten Katja Gauriloff (Kuun metsän Kaisa), Sakari Suuronen (Vasile), Lauri-Matti Parppei (Tulivuori) ja Risto-Pekka Blom (Ei yhteyttä).
Kaikki kotimaisen kilpailun valinnat näkee tuolta: https://tamperefilmfestival.fi/kotimainen-kilpailu-2017/.
Onnitteluja jälleen!
sunnuntai 22. tammikuuta 2017
Festivaaliuutisia!
Virva Heinimaan lopputyöelokuva Perpetuum Mobile (Ikiliikkuja) on valittu Docpoint-festivaalin oppilastöiden esityssarjaan. Tammikuun 23.–29. Helsingissä järjestettävä Docpoint on Pohjoismaiden suurimpia dokumentaareihin keskittyviä festivaaleja.
Ikiliikkuja kertoo Virvan edesmenneistä sukulaismiehistä, Einosta ja Toivosta, joilla oli 1950-luvulla suuri unelma ikiliikkujan rakentamisesta. Elokuva tuotettiin yhteistyössä TAMKin opettajakorkeakoulun yrittäjyyskasvatuksen hankkeen kanssa. Theseus.fi-sivulta löytyy Virvan opinnäytteen kirjallinen osa, joka avaa Ikiliikkujan kerrontakeinoja.
Ikiliikkujan esitysajat ja lisätietoa: http://docpoint.info/tapahtumat/elokuvat/perpetuum-mobile/
Alumnimme Teemu Niukkanen puolestaan on pian matkalla Sundance-festivaalille Saatanan kanit -komediansa kanssa. Sundance Film Festival on maailman tunnetuimpia elokuvafestivaaleja. Mainoksista ja musiikkivideoista tunnetun Niukkasen töitä näkee hänen Vimeo-sivultaan. Opiskelijoittemme tekemä lyhyt henkilödokumentti Teemusta löytyy tuolta: https://www.youtube.com/watch?v=LFaCtG-tPqU
Onnitteluja!
Ikiliikkuja kertoo Virvan edesmenneistä sukulaismiehistä, Einosta ja Toivosta, joilla oli 1950-luvulla suuri unelma ikiliikkujan rakentamisesta. Elokuva tuotettiin yhteistyössä TAMKin opettajakorkeakoulun yrittäjyyskasvatuksen hankkeen kanssa. Theseus.fi-sivulta löytyy Virvan opinnäytteen kirjallinen osa, joka avaa Ikiliikkujan kerrontakeinoja. Ikiliikkujan esitysajat ja lisätietoa: http://docpoint.info/tapahtumat/elokuvat/perpetuum-mobile/
Alumnimme Teemu Niukkanen puolestaan on pian matkalla Sundance-festivaalille Saatanan kanit -komediansa kanssa. Sundance Film Festival on maailman tunnetuimpia elokuvafestivaaleja. Mainoksista ja musiikkivideoista tunnetun Niukkasen töitä näkee hänen Vimeo-sivultaan. Opiskelijoittemme tekemä lyhyt henkilödokumentti Teemusta löytyy tuolta: https://www.youtube.com/watch?v=LFaCtG-tPqU
Onnitteluja!
maanantai 9. toukokuuta 2016
Ikuisen Gallerian myyntinäyttely sunnuntaina 15.5. klo 11-18 Klubin aulassa. Maksuvälineenä meillä käy vain käteinen.
Tullikamarinaukio 2, 33101 Tampere | Tampereen Tullikamari
Tervetuloa tekemään taidelöytöjä!
Ikuinen Galleria on Tampereella toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.
Väliaikaisesti Ikuinen Galleria ei omista omia neliömetrejä mutta toiminta jatkuu erilaisten tapahtumien ja Pop Up -näyttelyiden merkeissä.
Ikuinen Galleria
ikuinengalleria@tamk.fi
perjantai 1. huhtikuuta 2016
Media-alan haku päättyy 6.4. - vielä ehtii!
TAMKin suomenkielisen media-alan haku on päättymässä ke 6.4. klo 15. Koulutuksen painotus on elokuvan ja television tuotannossa. Edessä on siis viimeinen viikonloppu laatia portfolio ja muita ennakkonäyttöjä. Haku on sähköinen - eli palautukset vain ZIP-pakettina ohjeiden mukaisesti. Hakuohjeet löytyvät tuolta: http://www.tamk.fi/web/tamk/media-ala-paiva
PS: Opiskelijoittemme Ylelle tuottaman Galaxin Pallo -sarjan ensimmäinen jakso esitetään lauantaina 2. huhtikuuta aamuyhdeksältä TV2-kanavalla. Onnittelut ja kiitokset opiskelijoille hyvästä lopputuloksesta! Alla kuva tuotannon harjoitteluvaiheesta Ylen studiolla eli ns. "isolla lattialla".

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)