keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Jäätelön ensi-ilta maisteltu



Ensi-illassa viime perjantaina oli melko odottava tunnelma. Moni yleisöstä oli nähnyt käsikirjoituksen tai leikkauksen eri vaiheita, mutta juuri kukaan ei kuitenkaan lopullista versiota. Yleisössä oli myös mukana muutamia, jotka eivät tienneet mitään muuta kuin mitä kutsu antoi ymmärtää. Mukana oli myös entisiä opettajia. Se on paras TTVO:n juttu, että mukana ollaan ja tuetaan, vaikka ei sinänsä tarvitsisi.

Jäätelön pääosia esittivät Veera ja Lotta Sipilä.
 
Lapsinäyttelijät olivat pyytäneet ystäviään katsomaan elokuvaa. Eturivissä kävi kauhea kiherrys salin täyttymistä odotellessa, ja uudestaan, kun ensimmäinen kuva tuli näkyviin. Elokuvan aikana yleisö oli todella hiljainen. Elokuva itsessäänkin on, eikä sen kuuluisikaan aiheuttaa mitään hillittömiä naurunpuuskia. Siinä oli jotain mielenkiintoista.
Päänäyttelijät (vas.) sekä Sunna, Meri ja Olli ensi-illassa Niagarassa.

Elokuvan jälkeen palautetta tulivat antamaan sekä mukana olleet että täysin yllätysvieraina saapuneet vieraat. Paras palaute oli kuitenkin meidän näyttelijöiden, jotka kysyivät, että milloin tehdään seuraava elokuva, kun oli niin kivaa.

Jäätelö on lyhytelokuva sisaruudesta, rakkaudesta, kateudesta ja anteeksiannosta. Elokuvan o
hjaaja ja käsikirjoittaja on Sunna Junkkila, tuottaja Meri Teperi, kuvaaja Olli Pöykiö, valaisija Anita Ahola ja leikkaaja Petteri Aalto.

Seuraavaksi elokuva matkaa ehdolle Tel Avivin elokuvajuhlien Film Bus -tapahtumaan. Elokuvan näkee myös Tampereen elokuvajuhlien KinoTAMK-näytöksessä torstaina 9.3. klo18 (Plevna 5).

Teksti: Sunna Junkkila
Kuva: Kirsikka Lyhteilä.

0 comments: