Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suonpaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suonpaa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Nordisk Panoraama 2013 valinta: Juha Suonpään Hukkamies

Nordisk Panorama -festivaalilla nähdään pohjoismaiden parhaat lyhyt- ja dokumenttielokuvat. Kukin maa lähettää kolme elokuvaa kilpailuun. Tänä vuonna yksi dokumenttikilpailun Suomen edustajista on Juha Suonpään Hukkamies. Juha on TAMKin kuvataiteen koulutusohjelman koulutuspäällikkö.

24. Nordisk Panorama järjestetään  Malmössä 20-25.9.

Julkaisemme alla elokuvan tuotantoyhtiö Oktober Oy:n asiaa koskevan tiedotteen:

Hukkamies on elokuva miehestä, joka on opetellut susien kielen ja elintavat, kohdannut villit silmästä silmään ja todistanut susien kohtalon. Elokuva perustuu Seppo Ronkaisen 13 vuoden aikana kuvaamiin videopäiväkirjoihin. Hukkamies on tarina ihmisen ja uhanalaisen eläimen ristiriitaisesta suhteesta.
Hukkamies Seppo Ronkainen

Vuonna 1998 elokuvan ohjaaja Juha Suonpää osti villieläinten erikoisasiantuntija Seppo Ronkaiselle videokameran, tavoitteenaan kerätä materiaalia Sepon työstä susien parissa.

1990-luvun loppupuolella Seppo palkattiin töihin villieläinten seurantaan, jossa yksi hänen tehtävistään oli kehittää ja toimeenpanna susille kivuton kiinniottomenetelmä, joka ei vahingoittaisi sutta prosessin aikana. Vuosien aikana Seppo otti videokameran mukaan kaikkialle, ja hänen onnistui tallentaa susien elämää, sekä ihmisten ja villieläinten välisiä kohtaamisia. Sepon kuvaama ainutlaatuinen materiaali näyttää meille, kuinka Seposta tuli susien asiantuntija ja yksi heistä, Hukkamies.

Kaksitoista vuotta myöhemmin ohjaaja Juha päätti koota tarinan miehestä ja susista, ja alkoi työstämään elokuvaa olemassaolevasta materiaalista. Elokuvatuotantoyhtiö Oktober Oy:n tuottama Hukkamies koostuu nykypäivänä kuvatusta materiaalista, sekä Sepon videopäiväkirjoista.

Ensi-iltansa elokuva sai huhtikuussa 2013 Sveitsin Nyonissa järjestetyillä arvostetulla Visions du Réelin kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Tämän jälkeen elokuva on esitetty myös Pärnun kansainvälisillä dokumentti- ja antropologisen elokuvan festivaaleilla. Lisäksi elokuva on valittu myös yhtenä kolmesta kotimaisesta dokumenttielokuvasta kilpailemaan 20.-25.09.2013 Malmössä järjestettävän pohjoismaisen Nordisk Panorama- lyhyt- ja dokumenttielokuvafestivaalin parhaan dokumentin palkinnosta.

Lue lisää:
Nordisk Panorama
Tuotantoyhtiö Oktober

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Juha Suonpään valokuvia Vuoreksen asuntomessualueen sähkönjakokaapeissa


Kuvataiteen koulutuspäällikkö Juha Suonpäällä on valokuvanäyttely Vuoreksen asuntomessualueen sähkönjakokaapeissa.
"Varpuspöllönpesä" uudessa ympäristössään. Kuva: Juha Suonpää

Juha Suonpää on pitkäaikainen Vuoreksen asukas, ja näyttelyssä esittelee kuvia ajalta ennen uuden kaupunginosan rakentamista. Tampereen kaupungin tiedotteen mukaan "Suonpää haluaa viestittää uusille asukkaille alueen menneisyydestä ja sen entisistä asukkaista – eläimistä. Siitä kertovat kuvien nimetkin: Pohjantikankoputus, Varpuspöllönpesä, Käenkukunta, Hirvenmakuu, Ketunpojanpolku, Pöllönpiiskutus ja Palokärjenrummutus."

Lue kaupungin tiedote kokonaisuudessaan
|||
TTVOlta valmistuneet ovat puolestaan runsaslukuisina mukana kuvataidenäyttelyssä, joka on esillä "Taidetta jakokaapeissa" näyttelyssä Tampereen keskustassa.  Näyttelyn 19 taiteilijasta 11 on kuvataiteen koulutusohjelmasta valmistuneita ja kaksi valokuvataigteen erikoistumisohjelmasta.

Lue juttu "Taidetta jakokaapeissa" -näyttelystä Art&Media blogistamme
Lue kaupungin tiedote "Taidetta jakokaapeissa -näyttelystä
|||

lauantai 10. joulukuuta 2011

Finnfoto palkinto 2011 Juha Suonpäälle


Kuvataiteen koulutuspäällikkö. taiteen tohtori Juha Suonpää on saanut tämän vuoden Finnfoto palkinnon. Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry myöntää vuosittain Finnfoto-palkinnon sellaiselle henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä panoksella vaikuttanut suomalaisen valokuvauksen kehitykseen ja vahvaan asemaan taidemuotona, sekä luonut edellytyksiä valokuvan arvostuksen lisäämiselle.
Juha Suonpää elementissään, pohtimassa opiskelijoiden kanssa kuvien merkityksellistämisen
erilaisia vaihtoehtoja. Mukana Elise Mäkitalo (vas.) ja Liina Mäki-Patola. Kuva: Antti Haapio

Finnfoton tiedotteessa todetaan: "Hän on tehnyt mittavan uran monipuolisena valokuvaajana ja visuaalisen kulttuurin tutkijana sekä opettajana. Sammon yhteislyseosta ylioppilaaksi 1982 kirjoittaneen Juha Suonpään CV on sanalla sanoen mittava. Se koostuu laajasta ja kattavasta valokuva-alan julkaisutoiminnasta sekä valokuvan ja elokuvan opetus-, kuratointi- ja tutkimustyöstä. Lisäksi Juha Suonpää on toiminut vierailevana
professorina ulkomaisissa yliopistoissa. Hänellä on yleensä meneillään useita rinnakkaisia valoja elokuva-alan hankkeita niin julkaisutoiminnan kuin opetuksen ja tutkimuksen osalta. Lisäksi Juha Suonpää on toiminut lukuisissa kulttuurin luottamustehtävissä."

Huomionosoitus oli ansaittu - TTVO ja blogi onnittelevat Juhaa lämpimästi!

Lue koko Finnfoto palkintotiedote

Juha Suonpään kirja Valokuva on IN ilmestyi aiemmin tänä vuonna TAMKin julkaisusarjassa. Kirjan toinen julkaisija on Suomen valokuvataiteen museo. Kirjan on kustantanut Maahenki Oy. Lue lisää... 

Juhan Suonpään kirjat:

1994 Metsä liikkuu, ISBN: 9789519708508
2001 Luontokuvan totuuden hetki, ISBN: 9789519086644
2002 Petokuvan raadollisuus, ISBN: 9789517681155
2007 Sacred Places, ISBN: 9789525328981
2011 Valokuva on IN, ISBN: 9789525870398

perjantai 27. helmikuuta 2009

Juha Suonpää tutki suomalaista valokuvataidetta


Tiedetoimittaja Kalle Heiska on julkaissut raportin tohtori Juha Suonpään suomalaista valokuvataidetta koskevasta tutkimuksesta. Juha Suonpää on TAMKin kuvataiteen koulutusohjelman koulutuspäällikkö.

"Moni 10–20:n viime vuoden aikana kansainvälisesti menestynyt suomalainen valokuvataiteilija on tullut kotimaassaan tunnetuksi 'ulkomaiden kautta'. Samalla suomalainen valokuvataide on alkanut määrittyä aiempaa enemmän kansainvälisyyden kautta. Silti menestynyt valokuvataide on pääosin välittänyt myös perinteistä kuvaa suomalaisuudesta."

Suonpään tutkimus tehtiin vuosina 2005-2008 TAMKin t&k -projektina. Se oli osa Suomen valokuvataiteen museon Pohjan Tähdet -hanketta, jossa tutkittiin suomalaisen valokuva- ja videotaiteen kansainvälistymistä. Hankkeen päärahoittaja oli Suomen Akatemia.

Lue koko tiedetoimittaja Kalle Heiskan artikkeli

Lisää valokuvataideaiheisia juttuja

Kuvassa kuvataiteen opiskelijat Elise Mäkitalo (vas.) ja Liina Mäki-Patola pohtivat Juha Suonpään kanssa kuvien merkityksellistämisen erilaisia vaihtoehtoja.
Kuva: Antti Haapio