tiistai 1. helmikuuta 2011

Kaksi kuvataiteen elokuvaa Tampereen elokuvajuhlille

Ella Tarmo elokuvassa Vieraat seinät

Tampereen kansainvälisten elokuvajuhlien ('filkkareiden') kotimaiseen kilpailusarjaan tarjottiin tänä vuonna 300 elokuvaa. Alle 30-minuutteisten sarjaan valittiin 29 elokuvaa, niistä kaksi on kuvataiteen opiskelijoiden tuotantoa.

Laura Rytkösen Niele Pelkosi

Laura Rytkösen elokuva Niele Pelkosi kilpailee animaatiosarjassa, johon kutsuttiin 9 elokuvaa. Se on esitetty aiemmin ainakin Bang! lyhytelokuvajuhlilla Englannissa, Reikäreuna festivaalilla ja Kinos festivaalilla.

Lue animaation esittely


Martta Tuomaalan ja Mikko Keskiivarin Vieraat seinät

Martta Tuomaalan ja Mikko Keskiivarin ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama Vieraat seinät kilpailee fiktiosarjassa, johon on valittu yhdeksän elokuvaa. Näyttelijät ovat Heikki Nousiainen, Ella Tarmo, Elihu Galvan, Lasse Rantanen ja Paula Lehtonen. Elokuvan kuvasi Kerttu Hakkarainen, leikkasi Ville Hakonen, musiikin sävelsi Mikko Keskiivari ja puvut suunnitteli Liisa Ahlfors.

Vieraat seinät on lämminhenkinen teos,  jossa kuvataan isoisän ja teini-ikäisen lapsenlapsen yhteiseloa hiljaisella, autioituvalla maaseudulla. Yllättävien vierailijoiden ilmestyessä maatilalle, seisahtunut ilmapiiri muuttuu.

Teoksen taustat


Impulssina projektin käynnistämiselle toimi erityinen maatila Liikkalan kylässä, lähellä Kotkaa. Paikka, jossa kuvasimme teosta, on eräänlaisessa välitilassa. Tilan omistajista enää yksi henkilö on elossa. Hänkään ei enää ikänsä puolesta kykene huolehtimaan maatilasta sen vaatimalla tavalla. Alue koostuu suuresta pihasta, navetasta, massiivisesta ladosta ja kaksikerroksisesta omakotitalosta.

Tila on usealle ihmiselle tärkeä; ennen kaikkea sukulaisille, jotka ovat viettäneet lapsuuttansa alueella. Kenelläkään ei ole silti ollut tarpeeksi aikaa pitää alueesta huolta. Aikoinaan puhtautta kiiltänyt navetta verhoutuu lukemattomien hämähäkinseittien alle, omakotitalon lattia on mustanaan kuolleista kärpäsistä ja lato kumisee tyhjyyttään.

Tutustuessamme maatilaan pohdimme sen historiaa sekä tämän hetkistä tilannetta paikassa asuneiden yhteisöjen kautta. Mielenkiinnon kohteeksemme heräsi muun muassa sukupolvien välinen kuilu; miten erilaisia ovat arvomaailmamme ja elämäntapamme.

Ohjaajien lausunto


Olemme molemmat kiinnostuneita yhteisöllisistä teemoista ja päätyneet tekemään yhteistyötä. Haluamme rakentaa laajemman keskustelun aiheesta, johon meillä molemmilla oli jo ennestään vahva henkilökohtainen side ja näkemys. Mielestämme isovanhempien merkitys perheyhteisöissä pitäisi tunnustaa. Fantasioissa maaseutu ja mummolat ovat usein lapsille vapauden alue. Autioituvalla maaseudulla ihmisten välinen kommunikoinnin tarve korostuu.Teoksella tahdomme korostaa ihmisten välisen kanssakäymisen, kuuntelemisen ja välittämisen tärkeyttä.

Tampereen kansainväliset elokuvajuhlat 9.-13.3.2011
|||

0 comments: