torstai 10. helmikuuta 2011

D²-Seminaari: Vihaisia Lintuja ja Iloisia Digimediakykyjä


Helsingin Valkoisessa Salissa järjestettiin viime viikolla AVEKin johdolla D²-seminaari. Tapahtuma jakautui alle 35-vuotiaille suunnattuun ideakilpailuun ja asiantuntijaseminaariin tuoden yhteen digitaalisen sisällöntuotannon osaajat ja tulevaisuuden kyvyt.

Parhaat ideat palkittiin 2500 euron palkinnolla, minkä lisäksi paras pitchaus palkittiin vielä toisella samansuuruisella summalla.

Parhaan pitchauksen palkinnon voitti Demolastakin tuttu tiimi konseptillaan StarEyes, joka opettaa käyttäjää musisoimaan yhdistämällä oikean kitaran ja videopelin. Onnittelut hienosta suorituksesta!

Seminaarin odotetuimpiin esiintyjiin kuului Angry Birds –mobiilipelin kehittämän espoolaisen Rovio Mobilen edustaja Ville Heijari. Tarina söpöjen ja koukuttavien otusten takana on omaa luokkaansa, eikä menestys ole tullut helposti: Angry Birds on tekijöidensä 53. peliluomus. Salaisuus? Intohimo peleihin.

Kolmen hengen firmasta jo 45 työntekijän yritykseksi kasvanut Rovio Mobile paisuu pikavauhtia ja kouluttaa jo itse väkeä pelinkehitystehtäviin. Tänä päivänä Angry Birds on ympäri maailman levinnyt brändi, joka valloittaa markkinoita itse pelin lisäksi lukuisilla oheistuotteilla. Tässä vaiheessa moni digimedian startup-yritys olisi jo vaihtanut omistajaa. Rovio Mobile on kuitenkin alkuperäisten omistajiensa käsissä, eikä loppua menestykselle näy.

AVEK myöntää kahdesti vuodessa valtionavustuksia digitaalisten kulttuurisisältöisten hankkeiden tuotekehitykseen. Katso lisää tietoa DigiDemo-rahoituksesta.

Kuva ja teksti: Johanna Peltola
Kirjoittaja opiskelee kansainvälisessä median koulutusohjelmassamme (IMP)

Lue lisää juttuja IMP-opiskelijoiden edesottamuksista
Hakuaika Media Programmeen päättyy 15.2!
|||

0 comments: