maanantai 24. marraskuuta 2014

Pauli sai kunniamainnan Oulussa

Jesse Jalosen käsikirjoittama ja ohjaama lyhytelokuva Pauli on saanut kunniamaininnan Oulun kansainvälisillä lyhytelokuvajuhlilla. Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry:n perustelut valinnalle kuuluivat näin:


"Tarina tempaa katsojan mukaansa heti alkusekunneilta. Erinomainen käsikirjoitus ja henkilöohjaus saavat näyttelijät loistamaan rooleissaan aitoina ja elämänmakuisina. Elokuva käsittelee vaikeaa aihettaan nuoren päähenkilön näkökulmasta uskottavasti. Tekijän oma, herkkä ja vahva ääni näkyy elokuvassa. Nuoren miehen kasvutarina aikuisten maailmassa ei lankea kliseiden ansaan lopussakaan. Tuomaristo kiittää tekijää aihe- ja näkökulmavalinnastaan."

Pauli oli Jalosen lopputyöprojekti TAMKin elokuvan ja television koulutuksessa. Opinnäytteen kirjallinen osuus löytyy Theseuksesta, ja se käsittelee näyttelijöiden asemointia elokuvakohtauksen suunnittelussa. Jalonen jatkaa elokuva-alan opintojaan Aalto-yliopistossa.

Muut Oulussa jaetut palkinnot näkee tuolta:http://www.oulunelokuvakeskus.fi/lef/ajankohtaista/hae/509

0 comments: