tiistai 12. maaliskuuta 2013

Himona yleisöä avoimissa ovissa!


Naistenpäivänä 8. maaliskuuta kuvataiteen koulutusohjelman valmistuvat, lopputöidensä parissa työskentelevät opiskelijat järjestivät yleisölle avoimet ovet työtiloihinsa. Teokset ovat esillä huhtikuussa aukeavissa Himona-näyttelyissä TR1 Taidehallissa sekä Taidekeskus Mältinrannassa.
Väsynyt, mutta onnellinen lopputyöntekijä avoimissa ovissa

Avoimissa ovissa pääsi tutustumaan kuvataiteilijoiden valmistuviin teoksiin sekä työskentelyyn yleisemmin. Yleisö löysi paikalle sankoin joukoin. Aamun ensimmäinen ryhmä saapui Tampereen yhteiskoulun lukiosta, jonka elokuvakurssin puitteissa tehty retki Finlaysonin alueelle taiteen ja viestinnän tiloihin oli omiaan antamaan inspiraatiota oppilaiden omaan työskentelyyn.

Kävijät saivat opastetun kierroksen, joka kattoi lähes koko koulun. Yleisö pääsi tutustumaan pienoismallien rakentamiseen 0-kerroksen pimiötiloissa sekä tietoteknisempään työskentelyyn ylimmän kerroksen intiimissä leikkauskopissa. Suurin osa vierailijoista ei ollut ennen vieraillut TAMKin taiteen ja viestinnän tiloissa, joten ihmettelemistä riitti jo laitoksen hienoissa puitteissa. Erityisesti viidennen kerroksen näkymät ihastuttivat monia kävijöitä. Yleisö pääsi näkemään ja kokemaan nykytaiteen monialaisuuden, monelle kävijälle tulikin yllätyksenä opintojen ja tekotapojen runsas kirjo.

Tilaisuus oli hieno mahdollisuus taiteilijoille saada kommentteja keskeneräisistä töistään, mutta myös yleisölle nähdä kuinka kuvataiteilijat työskentelevät niin suurien hiirenloukkujen, sylkinäytteiden kuin liivateveistostenkin kanssa.

Teksti ja kuva: Riikka Gröndahl
|||
Himona (Facebookissa)
|||
Kuvataiteen lopputyönäyttely Himona nähdään kahdessa osassa:

Taidehalli TR1 6.-28.4.2013
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson
ti-pe 9-17
la-su 11-18
Maanantaisin suljettu
Yhteislippu TR1:een ja Rupriikkiin:
Aikuiset 5 e
Lapset ja opiskelijat 1 e
Perjantaisin vapaa pääsy
Näyttelyn esittely

Taidekeskus Mältinranta 20.4. - 7.5.2013
Kuninkaankatu 2
ma–to klo 12–18, pe–su klo 12–16
Vapaa pääsy
Näyttelyn esittely
|||

0 comments: