sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Seuraa Niin paljon sinua halusin -elokuvan kuvauksia blogissa


Niin paljon sinua halusin on keväällä ensi-iltansa saava TTVO-elokuva, jonka syntymistä on voinut seurata elokuvan blogista jo ennakkotuotantovaiheesta lähtien.

Blogiraportointi alkoi jo työryhmän ensimmäisestä kokouksesta lokakuun alussa, ja sen jälkeen blogi on seurannut kuvauspaikkojen hankintaa, lavasteiden etsimistä ja rakentamista, puvustuksen haalimista ja sovittumista elokuvan viralliseen värikarttaan.

Runsaasti kuvitettu blogi toimii mainiosti johdantokurssina kaikille elokuvan tekemisestä kiinnostuneille.

Kolme kuvauspäivää blogissa

Eilen blogi raportoi, että ennakkotuotantovaihe on päättynyt, ja elokuva kuvataan kolmessa päivässä sunnuntaista alkaen. Jokainen kuvauspäivä luvataan dokumentoida blogissa.

Kuvausten jälkeen alkaa tuotannon kolmas, jälkituotantovaihe. Elokuva saa ensi-iltansa maaliskuussa 2010 Tampereen elokuvajuhlien TTVO-näytöksessä. Blogi seuraa elokuvaa ainakin ensi-illan jälkeisiin tunnelmiin saakka.

Blogia pitää elokuvan tuottaja-käsikirjoittaja Niina Virtanen
Niin paljon sinua halusin -blogi

Elokuva Facebookissa
Aiempi juttu tässä blogissa

Kuva: Kameraryhmä Karita, Kerttu ja Nalle valmistautumassa. Kuva lainattu Niin paljon sinua halusin -blogista

0 comments: