keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Kahvia ja tupakkaa purkissa


Tomi Pietilän ohjaama lyhytelokuva Kahvia ja tupakkaa (2010) on kuvattu ja jälkituotantovaiheeseen päästiin vielä ennen joululomille siirtymistä.

Elokuva on pastissi Jim Jarmuschin elokuvasta Coffee and Cigarettes (2003). Käsikirjoituksen on tehnyt Jussi Sandhu. Käsikirjoitus on originaali, mutta tyylillisesti oli tarkoitus päästä mahdollisimman lähellä alkuperäistä esikuvaa.

Näyttelijöiksi elokuvaan valittiin Ilkka Vieru, Kari Peitsamo sekä Dave Lindholm. Suomen mittakaavassa isojen nimien castaaminen oli tuotannon tavoite alusta saakka. Pietilä mainitseekin henkilöohjaamisen kehittymisen suurimpana saavutuksenaan vahvasti näyttelijävetoisessa elokuvassa. Myös Henna Seppälän suunnittelema lavastus saa ohjaajalta kiitosta. Koko elokuva sijoittuu yhteen kahvilaan, joka lavastettiin studioon. Tämä ratkaisu havaittiin myös tuotannollisesti erittäin hyväksi.

Kahvia ja tupakkaa saa ensi-iltansa neljännettä kymmenettä kertaa järjestettävillä Tampereen elokuvajuhlilla maaliskuussa 2010.

Elokuva Facebookissa
Coffee and Cigarettes IMDb:ssä


Teksti: Niilo Gustafsson
Kuva: Pauli Kopu


Tampereen Elokuvajuhlat 10.-14.3.2010
Elokuvajuhlien TTVO uutuudet -näytös Tullikamarilla to 11.3. klo 16
Kuvassa näyttelijät Dave Lindholm ja Ilkka Vieru sekä ohjaaja Tomi Pietilä.

0 comments: