tiistai 22. huhtikuuta 2014

Taidenäyttely Ikuisessa Galleriassa: Ei saa peittää! - TAMKin kuvataiteen koulutusohjelman ensimmäisen vuosikurssin yhteisnäyttely

Ei saa peittää! - TAMKin kuvataiteen koulutusohjelman ensimmäisen vuosikurssin yhteisnäyttely 
26.4.–8.5.2014.

Finlaysoninkuja 3, 33210 Tampere
Aukioloajat ma-pe klo 12-16 (1.5. suljettu)
Avajaiset perjantaina 25.4. klo 16-18

Viime syksynä aloittaneiden kuvataideopiskelijoiden ensimmäinen yhteisnäyttely “Ei saa peittää!” tuo esille tällä hetkellä tuoreinta nykytaidetta Tampereella. Opiskelijat ovat rohkeasti lähteneet kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja tuoneet voimakkaasti esiin omaa henkilökohtaista ilmaisuaan. 23:n opiskelijan rakentama monipuolinen kokonaisuus sisältää mm. maalauksia, videoteoksia, installaatioita, valokuvia ja grafiikkaa sekä ääniteoksia. Samat opiskelijat tekivät syksyllä julkisia performansseja mielenilmauksena TAMKin kuvataiteen koulutusohjelman lakkauttamista vastaan.

Näyttely sijoittuu Ikuiseen Galleriaan, koulun sisääntuloaula Pesurumpuun, kahvioon ja käytäville useassa eri kerroksessa.

Näyttelyyn osallistuvat kuvataideopiskelijat: Miska Allonen, Aino Autere, Anna-Kaisa Hartikainen, Emma Johansson, Juho Järvi, Arsi Keva, Johanna Laaja, Roosa Lalja, Hanna Lehikoinen, Iisa Lepistö, Maarit Luttinen, Milja-Liina Moilanen, Emilia Mäkelä, Sanni Mäkipää, Henna Nerg, Ville Nieminen, Emma Nurminen, Peppi Reenkola, Sanni Saari, Mikko Silvennoinen, Ville-Matti Tenovirta, Riina Vilén ja Anni Waris.

Ei saa peittää! -näyttely ja TAMKin kuvataiteen koulutusohjelman ylempien vuosikurssien opiskelijoiden näyttely on mukana Pirkanmaan Taidesuunnistuksessa 26.–27.4.2014 klo 11-17 kohdenumerolla 119.
HTTP://WWW.TAIDESUUNNISTUS.NET/


Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.


Ikuinen Galleria
ma-pe 12.00-16.00
Finlaysoninkuja 3
33210 Tampere
ikuinengalleria@tamk.fi

0 comments: