torstai 21. kesäkuuta 2012

Karoliina Paappa rahoittaa Stipendiaatti-näyttelyn vertaisrahoituksella


TTVOn stipendiaattinäyttely 10.11-27.11. 2012
Galleria Rajatila
Yläkerrassa Karoliina Paappa
Alakerrassa Mikko Keskiivari
Hämeenpuisto 10 Tampere

Keväisin myönnetään opinnäytetyön perusteella kaksi näyttelyaikastipendiä TAMKin kuvataiteen koulutusohjelmasta valmistuville opiskelijoille. Valinnan tekevät Tampereen kulttuuritoimen, Rajataide ry:n, TAMKn ja opiskelijakunnan edustajista koottu raati. Stipendi sisältää näyttelyajan Rajatila -galleriaan sekä näyttelyn järjestämisestä koituvat kustannukset. Teosten tuottamisen taiteilijat kuitenkin rahoittavat itse. Kevään 2011 stipendiaatit Karoliina Paappa ja Mikko Keskiivari esittäytyvät Galleria Rajatilassa marraskuussa 2012.
Alice #2, 2011

Karoliina Paappa kertoo vertaisrahoituksesta:

Aion toteuttaa Stipendiaatti-näyttelyyn valokuvasarjan, joka on jatkoa lopputyössäni aloitetulle kuvasarjalle. Olin kuullut vertaisrahoituksesta aikaisemminkin, mutta kun tein lopputyöhön kuuluvan tutkielman, joka liittyi kuvataidealan opiskelijoiden näkemyksiin sosiaalisen median käytöstä ammatillisen näkyvyyden kannalta, kiinnostuin uudestaan vertaisrahoituksesta. Mallissa hankkeen rahoitus koostuu pienistä puroista, samalla teoksen oikeudet pysyvät teoksen tekijällä. Ajattelin kokeilla Suomessa vielä suhteellisen vähän suosiota saanutta rahoitusmuotoa Stipendiaatti -näyttelyn kulujen kattamiseen.

Avasin pari päivää sitten vertaisrahoituskampanjan Indiegogo -sivustolle. Kampanjasivulla kerrotaan työskentelystäni, päämääristäni sekä projektin aikataulusta. Mikäli ihmiset kiinnostuvat avustamaan hanketta he saavat avustussummaan perustuvan teoksen, esimerkiksi taidejulisteen, taustakuvan tietokoneelle tai numeroidun valokuvavedoksen.

Vertaisrahoitusta kokeilemalla haluan tehdä taiteen tekemistä tutummaksi ihmisille. Taiteilijan arki avautuu yleisölle kun näyttelyä edeltävä työ nostetaan esiin. Teosten valmistumista voi halutessaan seurata nettisivuilta koko prosessin ajan. Samalla taiteilija luo henkilökohtaisemman suhteen työskentelystään kiinnostuneisiin ihmisiin ja dialogi voi alkaa. On jännittävää kokeilla tämän kaltaista uutta juttua apurahojen hakemisen rinnalle. Toivon, että vertaisrahoitus tulee tutummaksi rahoitusmuotona ja yleistyy kulttuurialan ihmisten keskuudessa.

Voit tutustua lähemmin työskentelyyni ja kampanjaan kotisivuiltani sekä Indiegogo -sivustolta.

Kesäterveisin,
Karoliina Paappa

www.karoliinapaappa.fi
Indiegogo

0 comments: