torstai 26. huhtikuuta 2012

ERO-näyttelyä kävi esikatselemassa pari sataa taidesuunnistajaa


Yleisö sai mukaansa ERO-pinssin. Kuva: Daniel Stolle

21-22.4. järjestetyssä Pirkanmaan 8. Taidesuunnistuksessa oli mahdollista saada esimakua Tampereen ammattikorkeakoulun valmistuvien kuvataiteilijoiden ERO -lopputyönäyttelystä. Kuvataiteen opetustiloissa 3.kerroksessa piipahti lopputöitä ihailemaan, tulevien kuvataiteilijoiden kanssa juttelemaan ja Tammerkoskelle tähyilemään noin 250 kävijää.
Vierailijat iloitsivat mahdollisuudesta nähdä Finlaysonin vanhassa tehtaassa sijaitsevat taiteen opetustilat. Saman viikon Moro-liitteessä oli ollut juttu toimipisteen lakkautuksesta, mikä herätti uteliaisuutta. Lisäksi kävijöitä kiinnostivat valmistuvien taiteilijoiden kokemukset koulusta sekä heidän tulevaisuuden suunnitelmansa.
Mirka Kinnula kertoo lopputyöstään. Kuva: Liisa Hietanen

Myös viittä vaille valmiit lopputyöt kiinnostivat, ihastuttivat ja herättivät keskusteluita. Suunnistajat saattoivat seurata esimerkiksi Laura Hetemäen ja Mari-Sohvi Miettisen maalausta, Anna Knappen videoteoksen editointia ja Liisa Hietasen virkatun, luonnollisen kokoisen ihmisveistoksen valmistumista. Lapsivieraat innostuivat erityisesti Lotta Kallion interaktiivisesta videoteoksesta, jossa karusellissa ajavan miehen pyörintää pystyi nopeuttamaan omalla liikkeellä. Tiloissa oli esillä teoksia lähes kaikilta tänä keväänä valmistuvilta kuvataiteilijoita.
Yleisö sai mukaansa ERO-pinssejä sekä kuvataiteen lopputyöjulkaisun, juuri painosta tulleen ERO -taidelehden. Lehti on ilmaiseksi jaossa näyttelyn avauduttua näyttelytiloissa sekä ympäri Tamperetta.

ERO
Tampereen ammattikorkeakoulun valmistuvien kuvataiteilijoiden lopputyönäyttely
Taidekeskus Mältinranta 5.-22.5.2012
TR1 Taidehalli 12.5.-3.6.2012

teksti: Mirka Kinnula
kuvat: Liisa Hietanen, Daniel Stolle 

0 comments: