keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Metsästysmaan festivaalikuulumisia



Metsästysmaan keskeisessä roolissa nähdään näyttelijä Tommi Raitolehto. 

Metsästysmaa valmistui helmikuussa 2011 ja sai virallisen ensi-iltansa saman vuoden Tampereen elokuvajuhlien TTVOn näytöksessä. Ja kuten elokuvantekijä tietää, elokuvan elämä ei lopu sen valmistumiseen – siitä se vasta alkaa.  Filkkareiden jälkeen Metsästysmaa onkin hiippaillut hiljalleen muun maailman tietoisuuteen erilaisilla ja erikokoisilla elokuvafestivaaleilla.  Festivaalinäytöksiä on kertynyt ympäri Eurooppaa, esimerkiksi Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Sveitsissä sekä Italiassa. Myös USA:n mantereella on käyty alkukesästä Fears for Queers horror film festivaaleilla. 
Muutama isompikin festivaali mahtuu listalle mukaan: Heinäkuussa Metsästysmaa nähtiin Etelä Koreassa Puchon International Fantastic Film Festivaaleilla, joka on erityisesti keskittynyt kauhu, fantasia ja jännityselokuviin. Syyskuussa elokuva kilpaili pohjoismaisella Nordisk Panorama festivaaleilla Århusissa Tanskassa. Nordisk Panorama on yksi pohjoismaiden suurimpia lyhyt-ja dokumenttielokuville omistettuja festivaaleja. Yhteensä 12 suomalaista elokuvaa kilpaili festivaalin eri sarjoissa. Metsästysmaa otti osaa New Nordic Voices kilpasarjaan, joka on tarkoitettu uusille lupaaville pohjoismaisille tekijöille. Panorama oli myös ensimmäinen festivaali, johon osa tekijöistäkin pääsi paikanpäälle. Mukana olivat ohjaaja Nalle Mielosen lisäksi leikkaaja Anssi Rautio sekä äänisuunnittelija Ilmari Jyskä. Kaikkein parasta oli nähdä Metsästysmaan kilpailevan erittäin korkeatasoisten elokuvien joukossa. Vaikka voittoa ei tullut, kokemus oli mahtava.
Metsästysmaan syksy jatkuu festivaalien merkeissä. Seuraavaksi vuorossa ovat esimerkiksi South African Horrorfest, joka on uusi mannervaltaus elokuvalle sekä Iik! kauhuelokuvafestivaali suomen Ii:ssä.  Halloweenin aikaan Metsästysmaa palaa jälleen jenkkeihin, Fear Fête horror film festivaaleille, jossa se pitää parhaan kauhu-fantasia lyhytelokuvan sijaa.  Ja tästä matka jatkuu taas eteenpäin, esimerkiksi Saksan Up-and-Comin festivaaleille, jossa muuten kilpailee kolme muutakin TTVO:laista lyhäriä!
Teksti: Nalle Mielonen

0 comments: