lauantai 11. joulukuuta 2010

Island Creative Quarantine 2010

Tämä Anette Siilin kirjoittama juttu on alunperin julkaistu Virtain viestinnän koulutusohjelman blogissa Käsikirjoittaminen ja kuvallinen ilmaisu

Gerraldin asunnolla.
 
Lähdettiin (Anette, Maija, Niki, Aino, Jussi) reissun päälle 3.11.2010 Virtojen maasta Tampereelle, jossa tapasimme 10 mukavaa tyyppiä TTVO:lta. Sieltä sitten Ryanair ystävällisesti lennätti meidät ahtaasti, mutta perille Saksan Bremeniin. Bussilla jatkettiin eteenpäin ja saavuttiin n. 4 tuntia myöhemmin Hollannin Groningeniin. Vietimme Groningenissa pari päivää Gerraldin studioasunnossa tutustuen toisiimme ruuan ja juoman merkeissä. Selvennetään sen verran, että Gerrald on opiskelija Hollannin Pop Culture Academyssä. Perjantaina 5.11 bussi saapui Gerraldin pihaan ja nappasi meidät kyytiin suuntana Ameland -niminen saari. Bussissa oli mukana opiskelijoita muista maista Latviasta, Unkarista ja Hollannista. Gerrald jäi vilkuttamaan pihalle, mutta lupasi myös tulla saarelle myöhemmin. Ennen saarelle siirtymistä kävimme tutustumassa Pop Culture Academyyn, joka vaikutti erittäin taiteelliselta paikalta.

Seinätaidetta Pop Culture Academyssä
Adri kertoo majoituksista
Bussi-Lautta-Bussi matkojen jälkeen olimme viimein saarella. Paikka tuntui olevan kuin jostakin satukirjasta ja samalla myöskin mieleeni juolahti Emmerdale. Niin se tv-sarja. Vastassa meitä oli Adri, Pop Culture Academyn opettaja. Ensimmäisenä saimme huonot uutiset; asumuksemme emäntä oli tehnyt tuplabuukkauksen asunnoille ja kuoropojat saisivat paremmat kämpät. Hyvät uutiset; saimme kaikki paikallisesta pyörävuokraamosta polkupyörät, joten pystyimme kruisailemaan ympäri saarta miten halusimme. Hienoa! Takaisin asuntoasiaan. Jouduimme siis pariksi päiväksi asumaan hieman epämukavissa tiloissa esim. meidän huoneessa ei ollut ollenkaan lämmitystä. Kylmä oli, mutta ainakin meillä oli oma suihku ja vessa toisin kuin muilla. Hah! Kolmet housut ja viisi paitaa niin johan oli mukava nukkua! Parin päivän jälkeen tosiaan pääsimme parempiin asumuksiin, joissa kaikilla oli ihan oikeasti omat suihkut, vessat ja patterit. Nice!

Yksi workshopeista nimeltään Ultimate Machine.
Iltakuvauksien valmisteluja.
Aluksi lyötiin heti workshopit käyntiin. Aiheena oli interaktiivisuus, leikkisyys ja kestävä kehitys. Meidän workshop oli siis interaktiivinen lyhytelokuva. Olin käsikirjoittanut Suomessa melkein koko pläjäyksen, yksi kohtaus oli tarkoitus käsikirjoittaa saarella. Saatiin meidän tiimiin avuksi neljä hollantilaista tyyppiä; Miranda, Annelotte, Luciano ja Roald. Yhdessä käytiin aluksi käsikirjoitus läpi ja jaettiin työroolit. Oli paljon tehtävää ja vähän aikaa. Kuvaukset alkoivat heti seuraavana päivänä. Saarella säätila vaihtui kahden minuutin välein ja tietenkin käsikirjoituksessa kaikki tapahtui ulkona...voisi sanoa, että hermoja kiristeltiin useampaankin otteeseen. Ongelmaksi muodostui myöskin kuvauspaikka (keskellä ei mitään) ja iltakuvaukset, johon tarvittiin valaistus eikä sähköä lähimaillakaan = generaattorin hankinta. Editointi/värimäärittely tehtiin parissa päivässä ja äänelle/musalle jäi vissiin semmonen päivä aikaa. Viimeisenä päivänä kohdattiin niin paljon ongelmia, että oltiin lopulta 4 tuntia näyttelyn avajaisista myöhässä.

Taustalla näyttelypaikka.

Joku katselee valmista "Made By You" -lyhytelokuvaamme näyttelyssä.
Valmiille töille siis järjestettiin näyttely. Workshoppeja oli yhteensä 9 kappaletta liittyen ääneen, kuvaan, valoon, vempeleisiin ja installaatioihin. Palaute lyhäristämme oli erittäin hyvää, jopa kaupassa joku vanhempi paikallinen nainen tuli pysäyttämään ja sanomaan "We really enjoyed your movie!". Tämä lämmitti mieltä ja sydäntä. Maija päätti vetästä oikein kunnon tuuletukset ruokahyllyjen takana tämän kunniaksi. Valmista lyhytelokuvaa voi katsella jossain vaiheessa elämää internetissä.

Instructables Orchestran soitin.
Saarella meille oli myöskin järjestetty kaikenlaista mielenkiintoista tekemistä mihin sai ottaa osaa jos halusi. Itse kävin ratsastamassa mukavan metsäreitin porukan mukana, otin osaa Instructables Orchestra työryhmään (jossa tehtiin soittimia romuista ja heitettiin keikka), kävin parissa konsertissa ja mielenkiintoisilla luennoilla (paikalla oli erilaisia taiteilijoita luennoitsemassa töistään). Mielenkiintoista olisi myös ollut nähdä Shiin, kaksi miestä inspiroitui luonnosta ja teki siitä musiikkia. Kaikkeen oli kuitenkin hieman vaikeaa ehtiä. Oli erittäin mielenkiintoista tutustua myöskin VJ-toimintaan (Visuaalinen DJ), jota Suomessa ei kovasti vielä tunneta. Heti kunhan ehdin, aion itsekin kokeilla löytyykö VJ taitoja or not. Iltaisin tutustuttiin myöskin jokaiseen paikalla olleeseen maahan. Suomen puolesta meillä oli perus salmiakkimeno ja levyraati. Levyraadin voittajaksi kruunautui Uusi Fantasia ft. Freeman - Liian Myöhään.

Suomi-ilta, TTVO:n tekemä valaistus.
Kotiin saavuttiin 15.11.2010 ja lyhyenä yhteenvetona reissu oli mahtava! Kaikki ihmiset olivat ihania ja saari oli kaunis. Ympärillä oleva taide ja sen tekeminen inspiroi kovasti. Ikävähän tässä on jo kaikkia, mutta yhteyttä on tarkotus pitää ja yritys on kova palata Hollantiin kesäksi 2011. Adrille lähetettiin kotiin kiitokseksi 50 kiitospostikorttia. Tämä pitkä ja jaaritteleva tarinani päättyy nyt tähän! <3: llä Anette.
ps. ne laitto strösseliä paahtoleivän päälle joka aamu. Niin minäkin!

Annelotte antoi muiston viimeisenä päivänä.

0 comments: