torstai 15. huhtikuuta 2010

Kun muut tuntuvat tietävän paremmin mitä sinä haluat

Pitkän päivän aamu on lämminhenkinen draamakomedia, joka kertoo tarinan 18-vuotiaan Jussin matkasta aikuisuuden kynnyksellä. Jussin kummisetä Ville kutsuu tämän luokseen mökilleen tavoitteenaan opettaa Jussille vastuun ja itsevarmuuden tie. Jussi joutuu  tahtomattaan tilanteeseen, jossa nykypäivän houkutukset ja pelot asettuvat hänen tielleen pienen kaupungin kaduilla. Matkallaan Jussi huomaa pelkonsa ja kokee rohkeuden vastustaa itseään ja vastustajiaan.

Pitkän päivän aamu on Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelman lopputyölyhytelokuva. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Joona Sarisalmi, kuvannut Markus Tynskä, valaissut Jukka Hautajärvi, äänisuunnitellut Pauliina Saarman ja leikannut Joonas Halkola. Elokuvan on tuottanut Essi Silvennoinen tuotantopäällikkönään Anna-Maija Salmi.

Elokuva pääosassa Jussina nähdään Jose Viitala, kummisetä Villenä Jyrki Mänttäri ja muissa rooleissa Matti Onnismaa, Minka Kuustonen, Juha Kulmala, Arto Palojärvi, Hiski Grönstrand, Pekka Hautala ja J.O. Manninen.

Pitkän päivän aamu on kuvattu kesä-heinäkuussa 2009 Sastamalassa. Elokuvan ensi-ilta oli 23.1.2010.


Teksti: Joona Sarisalmi
Kuva: Jaakko Tyhtilä


Pitkän päivän aamu ja muut lopputyöelokuvat näytillä Tampere Art Factory -festivaaleilla. Elokuvat nähtävissä Finlaysonin Vooninkisalissa 7.5. klo 13-19.00 ja 8-9.5. klo 11-18.00.

0 comments: