maanantai 9. marraskuuta 2009

The Electrician voitti Arktinen vimma -festivaalin


Arktista Vimmaa elokuva- ja mediafestivaalin Vimma09 kilpailun voiton korjasi Miina Alajärven ohjaama The Electrician. The Electrician oli myös yleisön suosikki.

Rovaniemellä järjestetyn Arktista vimmaa festivaalin tuomariston mukaan elokuva "rakentaa poikkeuksellisen ehjän ja visuaalisesti kiinnostavan maailman. Tekijöillä on vahva näkemys tarinasta ja se osataan kertoa niin että sähkötuolin jännite säilyy. Elokuvassa on myös komea äänimaisema ja se toimii alusta loppuun tyylikkäästi kokonaisuutena." Ohjaaja Miina Alajärvi on kotoisin Rovaniemeltä ja opiskelee TAMKin viestinnän koulutusohjelmassa.

The Electrician on tarina sähkötuolipyövelinä työskentelevästä Marvinista, joka joutuu työttömäksi hallituksen tehtyä päätöksen teloitusten lopettamisesta. Marvinin ainutlaatuisesta ammattikunnasta ja työstä tulee laitonta. Työttömyys kaivertaa suuren reiän Marvinin elämään, eikä hän oikein tiedä miten jatkaa eteenpäin. Hänen on löydettävä uusi keino hyödyntää poikkeuksellista taitoaan – kykyä olla välittämättä siitä, kun ihmiset kuolevat.

Elokuva on syntynyt yhteistyössä TAMKin viestinnän koulutusohjelman ja Salfordin yliopiston kanssa. Keväällä ensi-iltansa saanut elokuva on aikaisemmin palkittu kolmella palkinnolla Pietarin Beginning -elokuvajuhlilla. Odotamme myös uutisia Sichuan festivaaleilta Kiinassa, jossa the Electrician on tuomariston erikoispalkinnon voittajaehdokkaana.

The Electrician on kutsuttu marraskuussa seitsemille festivaaleille.

Elokuvan verkkosivut, trailer
Kaikki jutut The Electrician -elokuvasta

0 comments: