sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Niin paljon sinua halusin -elokuvan synty dokumentoituu blogissa


Niin paljon sinua halusin on fiktiivinen lyhytelokuva, joka toteutetaan Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelmassa syksyn 2009 ja alkuvuoden 2010 aikana.

Tämän elokuvan valmistumista voi seurata elokuvan tuottajan ja käsikirjoittajan, Niina Virtasen, toimittamassa blogissa.
Blogi seuraa projektin etenemistä alkuviikkojen aivoriihi-ideoinnista ensi-illan jälkeisiin tunnelmiin saakka.

Elokuvan ensi-ilta on maaliskuussa 2010 Tampereen elokuvajuhlien TTVO-näytöksessä. Työryhmään kuuluu viestinnän koulutusohjelman kolmannen vuoden opiskelijoita täydennetynä muutamalla ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijalla.

Elokuva kertoo täydellisyyttä tavoittelevasta Pirjosta, joka haluaa lapsen. Lapsen isäksi Pirjo ei kelpuuta ketä tahansa, vaan hankkii hedelmöittäjäkseen fyysisesti symmetrisen ja hyvävartaloisen miehen, odottaen kaunista ja virheetöntä lasta.
***
TTVOn opiskelijat ovat ahkeria blogaajia, ja yhä suurempi osa opiskelusta tallentuu blogimerkintöihin. Niin paljon sinua halusin lienee kuitenkin ensimmäinen elokuvaprojekti, joka dokumentoituu blogiin alkumetreiltä lähtien.

Lycka till sekä elokuvalle että blogille!

Niin paljon sinua halusin -blogi

0 comments: