sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Piilon Tampereen ensi-ilta keskiviikkona Niagarassa!


Ke 4.3. klo 23 elokuvateatteri Niagara
Kaksi lyhytelokuvaa:
Piilo, trilleri
Rahavalta, rikoselokuva
Vapaa pääsy

Lyhytelokuva Piilon Tampereen näytös järjestetään keskiviikkona 4.3.2009 elokuvateatteri Niagarassa klo 23.00. Näytökseen on vapaa pääsy.

Piilo on Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän opiskelijoiden tekemä tiivistunnelmainen trilleri, jonka pääosassa nähdään Jorma Tommila (mm. Bad Luck Love, Vares, Erottamattomat), Jarkko Lahti (mm. Kaupunkilaisia, Kaunis mies, Kolmistaan) sekä 10-vuotias tamperelaispoika Jalmari Järvinen.

Piilo kertoo 8-vuotiaasta Kasperista, joka kohtaa kaksi murtovarasta ollessaan yksin kotona. Elokuva asettaa lasten ja aikuisten maailmat rajusti vastakkain ja esittää pohjimmaisen kysymyksen: voiko lapsi selvitä äärimmäisestä hädästä yksin?

Piilon on ohjannut Aleksi Närvä. Elokuva on kuvattu ammattilaistasoisella HD-kalustolla helmikuussa 2008 Tampereella ja Vantaalla. Piiloa tullaan levittämään alan suurimmilla kotimaisilla ja ulkomaalaisilla festivaaleilla sekä Internetissä. Myös televisioesitys on mahdollinen.

Rahavalta -elokuvan ennakkonäytös

Näytöksen yhteydessä esitetään myös rikoslyhytelokuva Rahavallan ennakkonäytös. Rahavalta kertoo pankkiryöstöstä neljän miehen näkökulmasta ja rikoksen jälkipuinnista. Elokuva sijoittuu 1980-1990 –lukujen taitteeseen, jolloin lama näytteli merkittävää osaa suomalaisten elämässä ja johti monet ihmiset epätoivoisiin tekoihin. Rahavalta on kuvaus rikoksen aiheuttamasta tuhosta ihmisessä ja ihmissuhteissa. Elokuvan suurena vahvuutena ovat nimekkäät näyttelijät Reidar Palmgren, Tommi Eronen, Ahti Jokinen, Arto Palojärvi sekä Tero Autio.

Teksti: Kristiina Jaako

Piilon kotisivut
Rahavallan kotisivut
Aiemmat blogin jutut Piilosta

0 comments: