keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Minna Suoniemi Mäntän kuvataideviikoille


XIV Mäntän kuvataideviikot 14.6.–23.8.2009.
Avoinna joka päivä klo 11–18 (myös juhannuksena).
Pääsyliput 10 / 8,5 €

Kuvataitelija ja TAMKin kuvataiteen koulutusohjelman lehtori Minna Suoniemi on yksi kuraattori Tuula Karjalaisen Mäntän kuvataideviikoille kutsumista taiteilijoista. TTVOlaista väriä viikoille tuo myös toinen kuvataiteilija, kuvataiteen koulutusohjelmasta valmistunut Janne Laine.

Minna Suoniemi aikoo viedä Mäntään mm. Miss Kongin joka oli esillä Minnan samannimisessä näyttelyssä viime kesänä. Valtion taideteostoimikunta päätti syksyllä hankkia Miss Kongin valtion taidekokoelmiin

Teemana tunteiden ekologia

Kuvataideviikko tiedottaa:
"Mäntän kuvataideviikoilla esittäytyy 43 taiteilijaa / taiteilijaryhmää. Kuraattori Tuula Karjalainen uskoo, että valittu määrä antaa jokaiselle taiteilijalle riittävästi tilaa tulla esiin. Hän on kutsunut tekijöitä, joiden tekniikat ja aiheiden lähestymistavat edustavat hyvin nykytaiteen tekemisen kirjoa. Valokuva ja video kulkevat rinnakkain maalauksen ja kolmiulotteisen kanssa, ja myös performanssia on luvassa.

Näyttelyn keskeisenä tilana on Pekilo ja sitä ympäröivät ulkoalueet. Tämän vuoden teemaksi Karjalainen on valinnut Tunteiden ekologian. Se on eräänlainen sanahybridi, joka on monin tavoin käsitettävissä. Sen tarkoituksellinen epätarkkuus antaa mahdollisuuden jokaiselle aivan omiin tulkintoihin. Silti se rajaa paljon myös pois itsestään.


– Tämä otsikko on ollut minulle lähtökohta valitessani taiteilijoita, mutta se ei ole imperatiivi taiteilijoiden teoksille tai niiden syntyprosessille. Tarkoitus ei siis ole, että taiteilijat kuvittavat omia ajatuksiani, kuraattori sanoo.


Tuula Karjalaisen mukaan nykytaiteessa otetaan laajasti kantaa maailman tilanteeseen, erityisesti ekologisiin kysymyksiin, taloudelliseen eriarvoisuuteen ja ahneuteen.
Hän näkee, että epäoikeudenmukaisuudet, sodat ja maapallon hidas itsemurha ovat läsnä taideteosten syntyprosessissa, mutta yhtälailla siinä on riemu elämisestä ja kaiken olevaisen monimuotoisuudesta.

– Taiteilijat katsovat näitä kysymyksiä kiinnostavasti eri tavoin ja eri näkökulmista, kukin oman persoonansa ja tunnekenttänsä kautta. Ihmisenä oleminen on moraalinen kysymys, mutta mahdollinen ainoastaan tiettyjen fyysisten edellytysten vallitessa.
Elämäntavan muutos voi tapahtua vain tunteiden kautta. Järjen maailma on siihen kyvytön, sen olemme jo nähneet, Karjalainen pohtii."

Mäntän kuvataideviikot
Minna Suoniemi
Janne Laine
Miss Kong
Kuva: Miss Kong

0 comments: