keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Pelinkehityskerho Score, TTVO


Vuorovaikutteisen median opiskelija Juho Hartikaista kiinnosti TTVO:lle tullessaan pelisuunnittelu. Kun varsinaista pelisuunnittelun suuntautumisvaihtoehtoa ei ollut, hän perusti syksyllä 2007 yhdessä opiskelijakavereidensa kanssa oman pelinkehityskerhon, Scoren. Scoren C3-kehitysympäristössä suunnitellaan tällä hetkellä kahta erilaista peliprojektia.

Osaa vuorovaikutteisen median kursseista voi soveltaa suoraan pelisuunnitteluun, kurssitehtäviä hyödyntää kerhon hyväksi ja toisinpäin. ”Onhan se mukavampi opetella vaikka 3D-mallinnusta, kuvankäsittelyä tai ActionScriptiä, jos opittuja asioita pääsee soveltamaan saman tien eikä tarvitse odotella satunnaisesta mainostoimistosta aukeavaa harjoittelupaikkaa”, Juho miettii. Opintopisteitä tipahtelee, kun on aktiivinen Scoressa.

Scorelle saatiin juuri koululta oma tila ja sinne tarvittavat laitteet. Yhteisö kuuluu Kansainvälisen pelinkehittäjäin keskusjärjestö IGDA:n alaisuuteen ja järjestön kuukausitapaamisissa Helsingissä luodaan kontakteja pelialalle ympäri maailmaa. ”Score on mahdollistanut sen, että voi opiskella juuri niitä asioita jotka kiinnostavat eniten ja joiden parissa haluaa tulevaisuudessa työskennellä”, Juho kiteyttää.

Teksti: Tiina Kurikka

Muut peliaiheiset jutut tässä blogissa

0 comments: