torstai 19. elokuuta 2010

Keväällä valmistunut Aarnipuu Pietariin ja muille festareille

Helmi-maaliskuussa 2010 silloisten TTVO:n ensimmäisen vuoden opiskelijoiden voimin kuvattu Aarnipuu kertoo Mikosta, joka on kokopäiväinen runoilija ja osa-aikainen metsuri. Metsässä hän kohtaa itsensä kettingillä kaadettavaan puuhun kiinnittäneen Tiinan. Kaksi erilaista ihmistä eivät lopulta olekaan niin erilaisia.

Aarnipuu on Lauri-Matti Parppein esikoisohjaus, ja hän myös käsikirjoitti elokuvan. Aarnipuun kuvasi Mikko Parttimaa  Canon 5D mk II:lla ja tuotannosta vastasi Marja Pihlaja. Äänittäjä Timo Kuismanen opiskelee TAMKin viestinnän koulutusohjelmassa Virroilla, kaikki muut työryhmän jäsenet elokuvan ja television koulutusohjelmassa Finlaysonilla.

Kuvausryhmä vietti kolme päivää Kokemäen metsissä leirikoulumeiningeissä - makuupussit ja hammasharjat mukanaan. Vaikka työryhmä varautuikin viiltäviin pakkasiin, alkoi sää viimeisenä päivänä kääntyä jo plussan puolelle. Haasteena olivatkin kalisevien hampaiden sijaan sulavat lumet ja märät villasukat.

Elokuva valmistui toukokuussa mikä mahdollisti osallistumisen mm. Reikäreuna- ja Blue Sea Film Festival -elokuvajuhlille. Aarnipuu valittiin myös Pietarin Beginning-opiskelijaelokuvafestareille viisiminuuttisten elokuvien kilpalusarjaan ainoana suomalaisena työnä. Yhteensä sarjaan valittiin 14 työtä.

Teksti: Lauri-Matti Parppei & Marja Pihlaja
Kuva: Lauri-Matti Parppei

|||

0 comments: