sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Mediaperformanssi ”Hellyydenilmaus”



TAMKin kuvataiteen 1. vuosikurssin opiskelijat Liisa Hietanen, Essi Laurila, Timo Piikkilä ja Laura Rytkönen toteuttivat 3.10. liikekeskus Siperiassa Tampereen Finlaysonilla mediaperformanssin ”Hellyydenilmaus”. Mediaperformanssi oli tuen ilmaus Lapin Kansan päätoimittajuudesta irtisanotulle Johanna Korhoselle. Ryhmä halusi osallistua aiheesta syntyneeseen keskusteluun ja pitää sitä osaltaan yllä.

”Hellyydenilmaukseen” osallistui tekstiviesteillä ja e-maileilla mukaan kutsuttuja naisia. Mediaperformanssiin liittyi oleellisena osana myös median läsnäolo. Tekstiviestikampanjan lähdettyä käyntiin torstai-iltapäivänä, STT ilmoitti haluavansa tehdä uutisen tapahtumasta vain muutamia kymmeniä minuutteja ensimmäisen tekstiviestin jälkeen.

Aamulehden toimituksen eteen kokoontunut eri-ikäisten naisten joukko osoitti toisilleen hellyyttä halauksin ja suudelmin. ”Hellyydenilmaus” oli reaktio seksuaalisesta suuntautumisesta johtuvaan syrjintään ja sen vaikutuksiin työelämässä. Samaa sukupuolta olevien osallistujien toisilleen suuntaamilla hellyydenosoituksilla haluttiin korostaa kaikkien yhteiskunnan jäsenten oikeutta tasa-arvoiseen kohteluun nyky-Suomessa.

”Hellyydenilmaus” oli positiivinen mielenilmaus, jonka kulkuun jokainen osallistuja kykeni vaikuttamaan ja määrittämään tapahtuman luonnetta. Lähtökohtana oli mediaperformanssi, joka toimi lopulta usealla tasolla. Mediassa tempaus tulkittiin rakkaudelliseksi mielenosoitukseksi.

Mediaperformanssi nosti esiin myös kysymyksen nykytaiteen roolista aktivismina: saako taiteen keinoilla ottaa kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin? Työväenmuseo Werstas on järjestämässä taidetta ja aktivismia käsittelevää näyttelyä Saksan Dortmundiin vuodeksi 2010 Ruhrin alueen ollessa Euroopan kulttuuripääkaupunki. Myös TTVOn taiteen opiskelijoita tulee olemaan mukana tulevassa näyttelyssä.

Liisa Hietanen, Essi Laurila, Timo Piikkilä, Laura Rytkönen

Kuva 1: ”Hellyydenilmauksen” osallistujat median puristuksessa.
Kuva 2: Essi Laurilaa ja Laura Rytköstä haastatellaan.

0 comments: